Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2024.

Uuteen-Seelantiin vol 2.

Kuva
 Niinhän siinä sitten kävi, että veri vetää uudestaan maapallon toiselle laidalle :). Kakkosreissun suunnittelu alkoi jossain vuoden vaihteen tienoilla. Tammikuussa laitoin viestin meidän alan opiskelijoille mahdollisuudesta kv-vaihtoon lypsykarjatilalla eli tällekin reissulle päätin antaa mahdollisuuden yhdelle opiskelijalle lähteä mukaan - sen verran hyvin onnistui eka reissu Annin kanssa. Maaliskuussa sitten sain yhdeltä Joensuun ryhmän opiskelijalta viestin, että hän olisi kiinnostunut. Hauska sattuma; hänenkin nimi on Anni. Aikataulut saatiin sovitettua ja hän lähtee matkaan mukaan.. Riverian kansainvälisyyshanke maksaa lennot Uuteen-Seelantiin, hain myös pienen apurahan Otsakorpisäätiöltä, 500€. Apuraha myönnettiin, sitä olisi voinut hakea enemmänkin, mutta tälle reissulle lähden vapaajaksoilla, joten palkka juoksee lähes koko ajalta. Yhden viikon olen hakenut palkatonta vapaata ja toinen viikko on vielä suunnittelun alla - kolme viikkoa on vapaajaksoa. Pohjois-Karjalan maatalous