Matkailua lähitienoolla

Muutakin on siis välillä tehty kuin töitä ☺. Kaupungissa käyty ostoksilla (kauppapostauksessa olikin tästä enemmän) pari kertaa, puistossa patikoimassa (tästä olikin erillinen postaus), rannalla muutaman kerran ja viimeisimpänä Rotoruan kaupungissa Te Puia geotermisessä laaksossa. Ostettiin 1,5 tunnin opastettu kierros laaksoon. Tutustuttiin maorien kaiverrus- ja punontataiteeseen - aika upeaa taidetta kaivertamalla ja punomalla saadaan tehtyä 🤩. Alla pari kuvaa...



Seuraavaksi kierroksella tutustuttiin kiwi-lintujen maailmaan. Laaksoon on perustettu suojelukeskus linnuille. Keskuksessa oli kolme lähes pimeää terraariota, joissa kussakin oli yksi lintu. Kiwit ovat yöeläjiä, siksi pimeät tilat. Lintuja ei myöskään saanut kuvata. Kiwi on kansallislintu Uudessa-Seelannissa.

Sitten päästiinkin geotermiselle alueelle. Ensin oli kuplivaa muta-altaita. Sitten höyryäviä geysiirejä. Kuvat puhukoot puolestaan...



Nämä geysiirit ja altaat ovat peräisin Tarawera tulivuoren purkautuessa vuonna1886. Lisätietoa vulkaanisesta alueesta 

Te Puiasta ajeltiin sitten kuumille lähteille. Odotin, että siellä olisi jotain pikkupoteroita, mutta eipäs ollutkaan... Waitangi soda springs oli pieni lampi, osa isompaa lampea/järveä. Yhdestä sopukasta lampeen tuli kuumaa vettä reilummin ja muutamasta muustakin kohdasta nousi kuumista lähteistä vettä. Lammessa oli vettä noin rinnan korkeudelle, joten siinä pystyi uimaan ihan hyvin. 


Tässä sopukassa veden lämpötila oli varmaan lähemmäs 40 °C. Muualla pari astetta vähemmän. Olipa mukava kokemus uiskennella lämpimässä vedessä ☺. Hintaa uinnille tuli 10$NZ/aikuinen - sanoisin, että halpa kokemus. Mukavan rauhallinen paikka, vain muutama paikallinen meidän lisäksi. Isommat paikat ovatkin sitten kuulemma turisteja pullollaan... 

Samaisen Rotoruan reissupäivän päätteeksi pistäydyttiin Whakatanessa Mata-nimisessä panimossa. Nautittiin siiderit ja oluet perjantain kunniaksi. Panimon omistaja on suomalainen Jouko Viitakangas. Hän on asunut Uudessa-Seelannissa reilut 60 vuotta ja tykkää tavata suomalaisia ja puhua heidän kanssaan suomea. 


Ostin mukaan sixpackin siideriä, hintaa sille tuli vähän yli 14 euroa 🤷‍♀️ - ei mikään halpa puoti. Tuoppikin maksoi jotain viisi euroa, oli kuulemma hitusen kalliimpaa kuin tavan baarissa.

Rannalla käynneistä ollaan nautittu muutaman kerran. Sinne on matkaa tilalta suoraan varmaan viitisen kilometriä, mutta missä me ollaan käyty on ehkä tietä pitkin vajaat kymmenen kilometriä - kaupunkireissun matkan varrella. Vesi on meressä lämmintä, aallot välillä isoja, hiekkarantaa silmän kantamattomiin 🥰

Ekalla rantakäynnillä pystyi uimaankin, oli lähes tyyni keli. Yhdellä kerralla oli melkoiset aallot, hyvä jotteivät vieneet mukanaan....

Paikalliset käyvät ulkoiluttamassa koiriaan rannalla, osa niin, että laskevat koiran juoksemaan ja ajavat itse autolla perästä 😅. Pari uijaakin nähtiin sekä joku epätoivoinen lautailu yrityskin...

Maori-kulttuuria nähtiin myös kapa haka-esitysten muodossa Waimanassa. Mahdottomasti porukkaa paikalla seuraamassa esityksiä, jotka olivat tanssillista tarinan kerrontaa - näin ainakin minä esityksiä tulkitsin 🤔. Esitykset olivat kilpailuesityksiä, arviointikriteereistä tai voittajasta ei ole mitään tietoa 😄. 















Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Työn touhussa ☺️

Uuteen-Seelantiin vol 2.

Toista päivää Hideout dairy farmilla