Matkavalmisteluja

Viime vuoden loppupuolella varmistui, että lähdetään Uuteen-Seelantiin. Mukaan siis lähtee yksi eläintenhoitajaopiskelijakin suorittamaan työssäoppimista nautojen hoidosta. Tila sijaitsee pohjoissaarella Opotikissa. Tilalla on 240 lypsylehmää ja 140 hehtaaria peltoa, pieni tila - näin emäntä oli määritellyt tilansa Workaway-sivustolle :). Ennakkotietoja tilasta en ole kysellyt, eiköhän nuo selvinne kun päästään tilalle. Tilan emäntä tarjoaa myös majoituspalveluita AirBnB:n kautta ja niissä kuvissa näin lypsyasemalta yhden kuvan, näytti olevan kalanruotoasema.

Matkaani rahoitan pääosin Otsakorpisäätiön tuella. Säätiö myöntää tukea opiskelijoiden ja opettajien ulkomaan jaksoille. Rahoituksella on tiettyjä ehtoja. Myös työnantajan kautta saan hieman tukea. Riverialla on kansainvälisyyshankkeita, joista rahoitetaan opiskelijoiden ja opettajien kansainvälistymistä. Osan matkasta teen ihan omalla rahalla :D. Palkkaa en saa, koska olen vuorotteluvapaalla ja jakso on sen verran pitkä ettei kukaan työnantaja maksaisikaan koko ajalta palkkaa. Mutta on hienoa, että meillä Suomessa on mahdollista pitää pidempi vapaajakso töistä ja saada jakson ajalta edes pientä toimeentuloa! Koska minulla on vielä kuitenkin yli kymmenen vuotta työuraa jäljellä, niin ajattelin tästä vapaasta kuitenkin osan käyttää itseni kehittämiseen ja työpaikkani kansainvälisyyden edistämiseen. 

Viime päivinä olen lueskellut hieman tietoa Uudesta-Seelannista. Jotta osaisi pakata sopivaa vaatetta mukaan, on hyvä selvittää säätilannetta...

Uudessa-Seelannissa ollaan menossa kohti syksyä maaliskuussa kun me saarelle laskeudumme. Sää on kuitenkin suomalaisittain ainakin lämpötilan puolesta ihan jees, kuten kuva osoittaa. Sateita kuitekin saattaa olla usein. Jostakin luin, että sää saattaa vaihdella todella nopeasti auringosta sateeseen.

Kuva: Albatros-travel-matkailusivusto, Uusi-Seelanti



Katsoin myös Yleltä muutaman jakson Ainutlaatuinen Uusi-Seelanti sarjaa. Mielenkiintoinen maa, mutta pitkät välimatkat. Pitää yrittää ainakin pohjoissaarta vähän koluta... 

Wikipedian kertomaa



Kohdemaatilan sijainti on pohjoissaarella Opotikissa, Taurangasta jonkun matkaa itään - meren rantaan ei pitäisi olla kovinkaan pitkä matka :) 




Matkustaminen alkaa Joensuusta junalla. Mennään ensin Helsinkiin ja siellä hypätään Finnairin lennolle Los Angelesiin, noin 11 tuntia tätä lentoa. Parin tunnin odottelu kentällä ja sitten matka jatkuu noin 13 tunnin lennolla Aucklandiin. Sieltä pikapikaa kiiruhtaminen Air Chathamsin koneeseen ja kolmen vartin lento Whakataneen. Sieltä luultavasti automatka tilalle, näillä näkymin tilan emäntä tulee hakemaan meidät kentältä tai sitten hyppäämme bussiin. Puoli tuntia ja perillä kohteessa :). Jäätävän pitkä matkustusaika, ei kyllä ihan vähän takia viitsisikään tuonne asti matkustaa...

Kun vielä saisi pakattua matkalle - navettakamppeita vähän keräilin, muuta ei ole vielä oikein mietitty 🤔 - seitsemän viikkoa on kuitenkin melko pitkä aika, mitähän kaikkea sitä mukaan tarvitsisi 😜

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Työn touhussa ☺️

Uuteen-Seelantiin vol 2.

Toista päivää Hideout dairy farmilla