Matkavalmisteluja
Viime vuoden loppupuolella varmistui, että lähdetään Uuteen-Seelantiin. Mukaan siis lähtee yksi eläintenhoitajaopiskelijakin suorittamaan työssäoppimista nautojen hoidosta. Tila sijaitsee pohjoissaarella Opotikissa. Tilalla on 240 lypsylehmää ja 140 hehtaaria peltoa, pieni tila - näin emäntä oli määritellyt tilansa Workaway-sivustolle :). Ennakkotietoja tilasta en ole kysellyt, eiköhän nuo selvinne kun päästään tilalle. Tilan emäntä tarjoaa myös majoituspalveluita AirBnB:n kautta ja niissä kuvissa näin lypsyasemalta yhden kuvan, näytti olevan kalanruotoasema. Matkaani rahoitan pääosin Otsakorpisäätiön tuella. Säätiö myöntää tukea opiskelijoiden ja opettajien ulkomaan jaksoille. Rahoituksella on tiettyjä ehtoja. Myös työnantajan kautta saan hieman tukea. Riverialla on kansainvälisyyshankkeita, joista rahoitetaan opiskelijoiden ja opettajien kansainvälistymistä. Osan matkasta teen ihan omalla rahalla :D. Palkkaa en saa, koska olen vuorotteluvapaalla ja jakso on sen verran pitkä ettei kuk