Vuorotteluvapaalla

Niin sitä vuorotteluvapaata on mennyt jo melkein 19 päivää - tähänhän ei lasketa ainakaan korvauksen muodossa viikonloppuja... Yöunet olleet jatkuvasti lähes yhdeksää tuntia, ilman kellonsoittoa (kerran laitoin soimaan kun piti ennättää lentopalloturnaukseen klo 6.40 lähtevään kyytiin). Onhan tämä ihan mahtava etuoikeus! Muutaman päivän olen hoitanut pojan tytärtä <3 - muuten hän olisi joutunut jo päiväkotiin. Hänen kanssaan on ihanaa olla ❤ - tammi-helmikuussa saankin olla hänen kanssaan useita päiviä.

 



 

Vuorotteluvapaan suunnittelun aloitin noin vuosi sitten. Päädyin tähän vuoden alkupuoliskoon siksi, että se aiheuttaa vähiten vaivaa kolleegoille töissä. Viime syksy menikin uusien opettajien perehdyttämisessä, jotta he varmasti pärjäävät minun opiskelijoiden kanssa. Vuorotteluvapaani sijaisuutta tekee vastavalmistunut agrologi (AMK), tosin osa työtehtävistäni jaettiin myös muille opettajille. Melko paljon oli tätä ennakkovalmistelua tehtävä, jotta pystyin levollisin mielin jäämään pois. Note: kirjaa jatkossa vielä enemmän asioita opiskelijoiden HOKSille. Lupasin, että minuun saa olla yhteydessä jos tulee ongelmia/kysyttävää - ja kyllähän niitä sähköposteja ja Whatsapp-viestejä melkoisesti onkin tullut ;). Hyvin siltikin pärjäävät!

Eilen oli kyllä pakko käydä kurkkimassa miten omien viime syksynä aloittaneiden eläintenhoitajaopiskelijoiden ensimmäinen työssäoppimisjakso on alkanut - mahdottoman hyviä kirjauksia ovat Workseediin tehneet ❤ . Monenmonta taitoa ovat oppineet jo parissa viikossa ja varmuutta työskentelyyn ilmiselvästi tullut.

Toinen osa vuorotteluvapaata on sitten lähteä reissuun. Etsiskelin viime kesänä Workawayn kautta lypsykarjatilaa Pohjois-Amerikasta - sieltä ei löytynyt. Laajensin hakua muuallekin sitten viime vuoden loppupuolella. Tavoitteena reissulle oli, että saisin omaa enkun taitoa paremmaksi sekä pääsisin tutustumaan jonkin maan maatalouteen syvemmin. Lopultakin tärppäsi eräältä lypsykarjatilalta Uudesta-Seelannista. Tästä reissusta tulen kirjoittamaan tänne sitten lisää matkan aikana...

Tämä kuva on ihan joltakin työpäivältä koto-Suomesta...

 

 

 

 

 

 

Kolmas osa vuorotteluvapaata alkaa sitten kun kevät on pitkällä Suomessa eli sitten keskitytään mökkeilyyn. Vapaa kestää kesäkuun loppuun ja toivon kovasti lämmintä kesää. Ja ettei vapaa kävisi raskaaksi, on siihen perään vielä heinäkuu lomaa ;).


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Työn touhussa ☺️

Uuteen-Seelantiin vol 2.

Toista päivää Hideout dairy farmilla